KiiltoClean tuplasi aurinkosähkön tuotantonsa
Naps aurinkovoimala KiiltoClean Hankasalmen tuotanto heinäkuussa 2018

KiiltoClean Oy rakennutti 70,2 kWp aurinkovoimalan Hankasalmen nestemäisten puhdistusaineiden tuotantolaitokselle. Investointi vahvistaa yhtiön vastuullisuusohjelman tavoitteita ja on suoraa seurausta hyvistä kokemuksista vuonna 2008 Lempäälän laitokselle asennetusta 66 kilowatin järjestelmästä. Molemmat järjestelmät on suunnitellut ja toteuttanut Naps Solar Systems Oy.

 

Aurinkovoiman käyttö maailmassa on kasvanut viime vuosina voimakkaasti kustannustehokkuuden parantuessa merkittävästi aurinkosähköjärjestelmien elinkaarikestoon nähden. Ympäristötietoisesti…

Konepajayhtiö Laserlen katolle 30 kilowatin Naps–aurinkovoimala
Naps Solar System at Laserle HQ

Kehä I:n varrella Kivikon laidassa sijaitseva konepajayhtiö Laserle Oy:n kiinteistön katolle asennetaan parhaillaan 30 kilowatin Naps-aurinkovoimalaa. Laserlen toiminta muuttuu ympäristö-ystävällisemmäksi, kun konepajan katolta…

Pöytyälle kaksi näyttävää Naps -aurinkovoimalan maa-asennustyötä

Asennamme Varsinais-Suomessa Pöytyällä Turun Konekeskus Oy:n asiakkaille kaksi erillistä 72 kWp:n aurinkovoimalaa maa-asennuksina. Kumpaankin järjestelmään tulee 4 erillistä 60 paneelin kokonaisuutta yhdeksi voimalaksi kytkettynä. Aurinkovoimalat rakennetaan kukin yhteensä 240 Naps Saana –paneelista, joiden nimellisteho paneelikohtaisesti on 300 wattia.

Naps Solar System maa-asennus

Naps vahvistaa asemiaan Virossa – Baltian suurin energiakonserni mukaan aurinkosähköyhteistyöhön
Naps Solar Systems

Viron johtava aurinkosähköyhtiö Naps Solar Estonia OÜ on solminut Powered by Naps -kumppanuussopimuksen Baltian suurimpaan energiakonserni Latvenergo Groupiin kuuluvan virolaisen energiayhtiö Elektrum Estonia OÜ:n kanssa. Sopimus vahvistaa entisestään Napsin asemaa Viron markkinoilla ja tarjoaa suoran kanavan kuluttaja-asiakkaiden palveluun.

Naps Solarin Viron tytäryhtiö Naps Solar Estonia vahvistaa paikallista jakelukanavaansa dynaamisesti kehittyvän energiayhtiö Elektrum Estonian kautta. Elektrum kuuluu Latvenergo –konserniin ja on Viron toiseksi suurin energiayhtiö.…

Napapiirin Energia ja Vesi otti Napsin aurinkosähkön valikoimaansa
Neve Powered by Naps

Rovaniemellä ja koko Lapissa operoiva Neve, eli Napapiirin Energia ja Vesi Oy sekä Pohjoismaiden johtava aurinkosähköasiantuntija Naps Solar Systems Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen aurinkovoimaloiden toimittamisesta Pohjois-Suomen alueella kuluttaja- ja yritysasiakkaille.

Naps Solar System